15.2. Vieläkin vapaalla..

Toinen ja viimeinen turistipäivä Japanissa.

Söimme tukevan aamiaisen ja ehdimme melkein sitoa kengännauhat kun olimme taas liikkeessä. Suuntasimme kohti Sapporon keskustaa Hideakin samuraibiilillä Juicen lauluja kuunnellen. Akilla oli velvollisuuksia -Suomalainen ruokaseminaari- ja me suuntasimme Chizurun johdolla kauppakadulle shoppailemaan, tai ainakin ikkunaostoksille.

Tarjolla oli kaikkea vaatteista veitsiin ja karhuista koiriin. Eräs koiranpentu valloittikin Rashan sydämen noin sekunnissa. Jätimme kuitenkin koiran liikkeeseen ja ostimme teetä, veitsiä, vaatteita, sekä tietysti hiukan turistikrääsää.

Seuraavaksi suuntasimme Akin ruokaseminaariin, juuri parahiksi kuulemaan jonkin kummallisen soitannan kummallisella Japanilaisella soittimella -ja vielä suomalaisen soittamana!

Seminaarilaiset olivat laittaneet lohikeittoa ja mustikkapiirakkaa, ja tämä miellytti suuresti Ugrilaista matkamiestä- ja naista. Oli tosi jännää vetää näinkin kansallisromanttista ravintoa kaukoidässä.

Ruokaseminaarin jälkeen joukkomme hajaantui. Arto, Matti, Rasha ja Chizuru suuntasivat nokkansa kohti karaokekeskusta, kun taas Janne ja Hideaki lähtivät autolla Otaru Dreambeachille uimaan.

Karaokeravintola tarjosi elämyksiä, joita on hankala kirjoittaa.

Samanaikaisesti Janne ja Hideaki piipahtivat Sony-tornissa Odoriparkilla, aivan lumenveistoareenan tuntumassa. Täällä Sonyn kattohuonesitossa sijaitsi Mr Kase:n kimonokauppa, jossa piti käydä kohteliaisuuskäynnillä. Olihan meidät kuitenkin kutsuttu ja Japanilaiset vaatteet ovat aika hienoja. Liike ei kitenkaan ollut auki, joten miehet suuntasivat kohti Otarun unelmarantaa.

Otaru Dreambeach on suosittu kesäkohde Hokkaidolla, näin helmikuussa alue vaikutti kuitenkin lähinnä arktiselta versiolta villinlännen aavekaupungista. Näimme rannan tuntumassa vain yhden ihmispolon, joka oli kääriytynyt ainakin seitsemään kaulaliinaan ja viiteen vaatekerrokseen.

Liikkeet, ravintolat ja pukukopit olivat kiinni, mutta suljetut rakennukset tarjosivat suojaa juuri senverran, etteivät vaatteet heti lentäneet sisämaahan. Vesi oli kuin ihmeenkaupalla yhä nestemäistä, joten dippaaminen onnistui ilman hankaluuksia. Pyyhettäkään ei olisi tarvittu, lempeä Himalajan tuuli kuivatti uimarin sekunneissa.





Kokoonnuimme jälleen Hideakin kodin lähellä sijaitsevassa korttelikylpylässä. Se on semmoinen jännä rentoutumispaikka, jossa peseydytään, saunotaan, ja kylvetään naapuruston kanssa. Arto menetti sähkökylpyneitsyytensä tänä iltana ja muutenkin oli leppoisaa. Parin tunnin kylpemisen jälkeen Matti ja Arto kokeilivat erilaisia robottihierojia; kolikko sisään ja mukilointi alkaa..

Loppuillan suunnitelmissa oli viimeinen ehtoollinen Hidakin kotona. Paikalle oli summonoitu Arto, Janne, Matti, Rasha ja Chizuru. Hideakin äiti taikoi supermuonat ja Aki itse toimi seremoniamestarina. Ja hienosti toimikin.

Näiden mättöjen ja juhlien jälkeen vaivuimme uneen, tunniksi tai pariksi..