Lumenveiston SM, Kemi 2014

Kemiin. Taas. Istuessamme autossa matkalla kohti pohjoista, tuli väkisinkin nykäsmäinen"bon voyage"-fiilis, eli reitti rupesi jo tuntumaan tutulta. Mutta miten olimme taas tällä reitillä? Vastaus oli selvä. Viime vuoden sm-pronssi Kemissä oli jäänyt näivertämään hampaankoloon, joten tilanteeseen tuli luonnollisesti hakea muutosta..

Tämän vuoden teema oli "MERILAPPI-LAPINMERI". Olimme tehneet mittavan suunnittelutyön kuluneen kuukauden aikana. Pääosin vaihtaen idea plansseja sähköpostitse. Ragnaröökille uskolliseen tapaan toteutuva suunnitelma saatiin aikaan vasta lähtöä edeltävänä yönä. Savimalleja oli tosin syntynyt kuin liukuhihnalta, joten päätimme antaa Arpa-Karpan ratkaista mikä töistä saatettaisiin fyysiseen muotoonsa. 

Arpa valitsi ajankohtaisen ja paikkaansidotun idean. Suunnitelmassa hyökyaalto lyö Kemin kaupungintalon seinää vasten, joka aallon suunnattomasta voimasta huolimatta kestää. 

Työn nimi oli tässä vaiheessa niin nynny, ettei sitä viitsi edes mainita.

Perjantai 31.1. 2014.

 

Eli sama kuvio kuin viime vuonna. Samoilla silmillä yötä vasten ajetun moottorimarssin jälkeen täyspitkä veistopäivä. Olimme paikalla hyvissä ajoin toivottamassa muita veistotyön sankareita paikalle. Veistojen virallinen osuus alkoi Kemin itseoikeutetun linnanherra "grandmaster superselekta" Lankisen auditoriosulkeisilla, jossa esiteltiin joukkueet, kerrattiin säännöt ja arvottiin veistoaihiot. 

Ragnarök kuunteli intensiivisesti. 

Joukkueiden tuli muiden virallisuuksien jatkoksi ilmoittaa veistoksen nimi tässä hartaassa tilaisuudessa. Ragnarökin työn titteli eli loppuun asti ja vasta viime minuuttien aivomyrsky toi suunnitelmalle nimen; "Kemi kestää".

Silmälappujen sisäpintoja hellivän orientoivan auditoriohetken jälkeen pääsimme työn kimppuun varsin ripeästi. Veistoaihiot oli sijoitettu aivan kaupungin keskustaan Kemin uusitulle kävelykadulle, josta yleisön oli miellyttävä seurata veistäjien edesottamuksia. Kuutiomme näytti muutoin varsin kivalta, mutta se oli ilmeisesti laskuvirheen johdosta saanut ylimääräisen, viidennen kulman.

Ensimmäisenä päivänä veistimme isot linjat kuntoon ja teimme työmme ensimmäisen varsinaisen penetraation, eli läpiviennin. Voi kuulostaa mitättömältä työmäärällisesti, mutta loimme lunta veistoksen ympäriltä rapiat kymmenen kuutiometriä.

Majoitus oli väsyneelle mieluinen. Kilpailun järjestäjät saattelivat meidät Cumulus-hotellikorporaation hoiviin kuosittautumaan. Päivä ja yö ja vielä päivä sen jälkeen olivat uuvuttaneet  ruhosemme huoltokuntoon. Kaikeksi onneksi hotlassa sattui olemaan uima-allas, vieläpä lämpimällä vedellä täytettynä. Joten sauna, uinti, kevyt venyttely ja magnesium-nappi muutamalla hallitulla mallasjuomala alas huuhdeltuna. Veistäjän valinta. 

Ilmeisesti ylenpalttinen ja pakonomainen valvominen, yhdistettynä raittiiseen ulkoilmaan ja raskaaseen fyysiseen suorittamiseen aiheuttaa kummallisia lieveilmiöitä. Näistä syistä johtuen nukkumaanmenon kanssa ei ollut niin minkäänlaisia ongelmia.

Lauantai 1.2. 2014.

Toinen päivä lähti jouhevasti käyntiin. Kun aamupalat oli mäsäytetty ja unihiekat hierottu pois simmuista oli aika taas rokata. Elohopeakaan ei ollut enää kuin -18 astetta pakkasella, joten päättäväisesti hyökkäsimme kuution kimppuun varusteteinamme jäätävä asenne, puukot, raspit ja petkeleet. Isot linjathan oli jo haettu edellisenä päivänä, joten palkitseva osuus alkoi olla edessä.

Se "sininen hetki", juuri ennen kuin muodot alkoivat tulla esiin.. (tämä olisi hyvä saada sir david attenboroughn narraatiolla). Tämän jälkeen ketjusaha jouti takaisin laatikkoon, eikä lapioitakaan tarvittu juuri muuhun kun poistetun lumimassan siirtelyyn. Kollektiivi siirtyi astetta hienompiin työkaluihin.

 

Niin kiire ei veistäjillämme kuitenkaan ollut, ettemmekö olisi ehtineet koulia tulevaisuuden veistäjäsuuruuksia lajin saloihin. Nämä kuvassa esiintyvät infantiilit hyökkäsivät välittömästi lumikappaleiden kimppuun työkalut käteen saatuaan.

   Pyrimme pitämään tauot lyhyinä naapuriravintolan lämpimistä pidoista huolimatta. Olutravintola Kukko toimi veistäjien kahviona, lämpiönä, ja yleisenä kohtauspaikkana.

Veistoissa oli mukana myös muutama ei niin kokenut joukkue, joille ragnarök tarjosi kernaasti apuaan ja ennen kaikkea työkalujaan. Yksikin joukkue oli varustaunut lasten hiekkalaatikko-tyylisillä varusteilla. Somaa ja osoittaa tietynlaista peräänantamattomuutta, mutta kyllä lainatyökalut otetttiin onnesta kirkuen vastaan.

Täytyy muutenkin nostaa hattua kisan ensikertalaisveistäjille. Hassuilla työkaluilla varustautuneina, kipeystilojen runtelemina ja muutenkin vähän puskista repäistynä, ylsivät he hienoihin saavutuksiin. Toivottavasti näemme heitä myös ensi vuonna ja mahdollisesti vielä suuremman kavalkadin tuoreita veistäjiä.

Lauantai-illan päätteeksi viimeistelimme jopa joitakin yksityiskohtia. Työ oli edistynyt niin hienosti, että sunnuntaille jäisi vain hifistelyä ja pintojen hieromista.

Tämä tarkoitti myös sitä, että joukkue saisi rentoutua ja nauttia kauneusunensa rauhassa.

Toinen ilta oli hyvin pitkälti toisinta edellisestä. Kuositus Cumuluksessa on veistäjän suositus. Veistäjäkollegamme komppaavat enemmän tai vähemän ryytyneinä, mutta iloisina. Ragnarök on monialainen ja moniosaava isntanssi, jonka johdosta suoritimme myös kanssaveistäjien kuositusta nyrjähtäneistä kätösistä magnesiuminpuutteeseen.

Jotkut rohkeimmista jaksoivat rohkaisuryypyn jälkeen vielä lähteä tarkastelemaan paikallista ratataidetta, siinä kun toiset työn ryvettämät painelivat Nukku-Matin kanssa käsikynkkää nukkumaan.

Sunnuntai 2.2. 2014.

Sunnuntai aamu valkeni, niinkuin se yleensä tekee ja veistoaikaakin oli jäljellä monia tunteja. Oli aika liipata pinnat kuntoon ja tehdä se, mitä oli enää tehtävissä. Eli hyvää duunia. Ja sitähän me tehtiin niin, että olkaluut paukkuivat. 

Kun kello tuli 12.00 ja veistoaika päättyi, olimme jo julistaneet työmme valmiiksi ja nauttineet perinteiset voitonmaljat.

Olikohan toisen kerran Ragnarökin veistohistorian aikana, että emme veistäneet hiki otsalohkossa viimeiseen sekuntiin asti.

Oli tullut aika saattaa kilpailu päätökseen, joten meidät marssitettiin Kemin Lumilinnan podiumeille kuulemaan tuomiomme. Ragnarökin veistäjät olivat omine ajatuksineen vaisuja, mutta kun hopeatila oli ilmoitettu ja Ragnarök kuulutettiin lauteille noutamaan kultaisia lättyjä, olivat kaikki joukkueen jäsenet yhtä hymyä.

Suomenmestaruudella palkittiin Ragnarøkin lisäksi jäänveistäjät Pirjo ja Juha Laisalmi, sekä lumenveiston soolosarjan voittanut Alpo Siira.

Joukkueen toinen suomenmestaruus ja paikka kansainvälisissä lumenveistokilpailuissa sulattivat pohjolan lähettiläiden kylmettyneet sydämet ja eeppinen kotiinpaluu saattoi alkaa.
Nyt kaikki oli oikein.