Japani, päivä 1

Japani. Lento Suomesta lähti tunnin myöhässä, eli paremmin aikataulussa kun VR... Lentokone oli miellyttävä. Iso ja meluisa. Paljon palvelua ja palveluita. Matkaa edeltävänä päivänä tuli kuumoteltua, notta miten sitä viettäisi aikaansa pitkällä lennolla, mutta moista ongelmaa ei päässyt onneksi syntymään. Istuuduttuamme lentokoneen kohdunkaltaiseen penkkiin sulkeuduimme audiovisuaaliseen ihmemaailmaan. Kiitos Finskille yllättävän hyvästä sapuskasta, sekä näyttöruudun tarjoamasta valinnan vapaudesta!

Lento päättyi Tokioon Naritan lentokentälle, joka oli yllättävän vanhanaikainen ollakseen Japanin kaltaisen superelektroniikkamaan tuotos. Naritalla olikin aikaa pööpöillä ja juoda parit kenttäoluet. Ilmassa oli kevättä ja lämpöä. Tokiosta siirryimme vanhaan McDonnel&Douglas 11 -malliseen koneeseen, joka kiikutti meidät natisevassa alumiinirungossaan kohti Sapporoa. Lennosta sinänsä ei ole raportoitavaa. Tiimi latautui. Sapporon keli on huomattavasti lumisempi kuin Tokiossa, tuntui kuin olisi tullut takaisin Suomeen. Ainoastaan, että meininki on överimpi. Aivan totaalisesti. Kaikki on isoa ja kaikkea on paljon. Sama koskee kielimuuria, johon tuon tavastakin törmäämme. Esimerkiksi taksikusikille oli kohtalaisen vaikea selittää haluistamme päästä hotellille. Hommaa ei helpottanut sekään, että hotellillamme on ainakin kolme erilaista nimeä, jota jaella kansan tietoisuuksiin. Eli ei Hokkaido Kosei Nenkin Kaikan, vaan Geibunkan. Tai Bouquette.. tai mikä se nyt oli. Tästäkin huolimatta saapumisemme hotellille olisi voinut olla paljon hankalmpaakin. Ja kielimuuristakin päästään yli tai ympäri kun kumarrellaan ja hymyillään paljon. Se, että meneekö viesti sillä perille onkin sitten toinen asia. Hotellilta meidät kiikutettiin parin korttelin päähän TV-tornille, jossa oli avajaisseremoniat. Joista me myös sujuvasti myöhästyimme noin seremonian keston verran. Mutta mitä teimme, kun seremoniapumaskat oli hoidettu? Kuinka pärjäävät pojat maailmalla? Lukekaa seuraava päivitys, niin kerromme.