Oma maa mansikka, muu maa mustikka

Ensimmäinen päivä, jolle ei ole suunniteltu ensimmäistäkään velvoitetta. Akilla oli jälleen Skypetunti, joten päätimme jättää herralle työrauhan ja suuntasimme huolettomina turisteina kohti Sapporon keskustaa. Vailla sen kummempaa päämäärää pööpöilimme pitkin katuja ja tunneleita. Tähtäsimme kohti Odori parkkia reittinämme pisin maanalainen kävelytunneli, jonka olemme nähneet. Kilometri toisensa perään ihmisten valtaamaa ja kauppojen vuoraamaa päivätöntä raittia pitkin lähestyimme vanhaa veistopaikkaamme. Halusimme vielä kerran nähdä veistokset ja saattaa asian siltä osin päätökseen. Jatkoimme päätöntä harhailuamme pitkin Sapporoa tehden täsmäiskuja erinäisiin kauppoihin ja putiikkeihin. Saimme muunmuassa mahdollisuuden tutustua paikalliseen kirjakulttuuriin ja tämä mahdollisti jopa tilanteen pienelle hassuttelulle. Suureksi pettymykseksemme hassuttelumme jäi noteeraamatta ja mielestämme hulvattomat kysymykset koskien eroottisen kuvakirjallisuuden sijaintia otettiin vastaan stooalaisella tyyneydellä. Nautimme muutaman tunnin joutenolosta hektisen rupeaman jälkeen ja tapasimme sattumalta pari tuttuakin...

Pian olimme paluumatkalla Hideakin luo. Saatoimme ehkä unohtaa, missä kohtaa meidän tuli jäädä pois metrosta, joten kaiken varmuuden saavuttamiseksi päädyimme kokeilemaan käytännössä katsoen kaikkia asemia Sapporon ja sen toisen paikan välillä. Päästyämme vihdoin perille, soitimme Hideakille joka pyyhälsi paikalle tuulispäänä. Tarkoituksenamme oli siirtyä ruokakaupan kautta kotiin, mutta löysimmekin itsemme matkan varrelta jälleen yhdestä Hideakin päämme menoksi suunnittelemasta kulttuurikokemuksesta. Kyseessä oli tavanomainen japanilainen korttelikylpylä, jolla oli erikoisuutenaan tarjota virkistävä ja terveysvaikutteinen sähkökylpy. Taas saimme huomata, miten länkkäristä älyttömältä tuntuva idea osoittautuukin täysin kelpo tavaksi huoltaa ruumistaan. Kehot täynnä ampeereita oli hyvä lähteä nauttimaan viimeistä ehtoollista Hideakin luona.

Suunnitelmana oli viettää rauhallinen ilta ruuan ja hyvän seuran parissa. Akin varustukseen kuului suureksi iloksemme meille jo tutuksi tullut pöytägrilli, joka oli tunti tunnin perään pullollaan mitä erinäisimpiä mallikappaleita japanilaisesta floorasta ja faunasta. "Tänään mennään sitten ajoissa nukkumaan", totesivat kaikki joukkueen jäsenet yhteen ääneen. Aamulla olisi bussiyhteys lentoasemalle kello 05:00. Niinpä. Kello 03:00 aikaan huomasimme vielä nauttivamme venäläistä laatujuomaa ja suolakurkkuja. Tyypillistä.

Ummistimme silmämme noin sekunniksi, kunnes Akin isällisen huolehtiva ääni kaikui kuulolapuissamme. Kello kolahti viisi ja pojat pomppasivat pirteinä pystyyn ja harmillisen pikaisten hyvästien jälkeen ampaisimme bussiin. Bussimatka oli onneksi sen verran pitkä, että kerkesimme tutkiskelemaan vielä hetken silmäluomiemme sisäpintoja. Lentokentällä unenpuutteesta johtuva hienoinen sekavuustila sai meidät hieman hämilleen, mutta aikaa oli. Päätimme siis viihdyttää itseämme ja tullihenkilökuntaa vaihtelevalla menestyksellä. Lisäksi suoritimme pienen, kolmiäänisen barber shop -kvartetin massipäälikkömme taskun pohjalta löytyneen kuitin innoittamina. Näin syntyi ajaton hitti, Bump of Chicken. Repertuaariimme kuului lisäksi henkilökunnan halailu ja yleinen hyvän tuulen jakaminen.

Nagoyan lentokentällä tunnelma oli hieman erilainen. Kevyen matkalaukkusekaannuksen jälkeen huomasimme olevamme myöhästymisen partaalla ja jouduimmekin suorittamaan raivoisan AMOK-juoksun kohti kaukoterminaalia ja Finnairin odottavaa alumiinilintua. Juoksuista ja passilippusekoiluista selvittiin ja olimme vihdoin matkalla rakasta koto-Suomea kohti.