Sayonara Nayoro!

Sayonara Party.
Aloitimme kuten kisoihin tullessa, koko porukka juhlasaliin pitojen ääreen. -Ilman paperisotaa.
(koko porukka tarkoittaa veistäjiä, huoltoa, mediaa, järjestäjiä, pomoja ja tietysti massipäälliköitä)

Ensin katsoimme upean videon tapahtumasta. Se oli varmaan valmistunut noin minuuttia aiemmin, koska videolta katselimme itseämme noin puolituntia menneisyydessä. Japanin ripeyttä.
FB: Nayoro movie 2015

Sitten ne puheet.
Järjestäjät kiittelivät vuolaasti kaikki paikalla olijat. Vaikea muistaa, puheita oli taas monia ja ruoka, juoma, sekä seura vaativat osansa meistä.

Suurmiesten puhuttua luulimme jo siirtyvämme vähemmän muodolliseen ohjelmaan ja karkasimme hetkeksi nauttimaan ulkoilmasta. Lohtu oli kuitenkin varsin lyhytaikainen. Pian meitä jo tultiin hakemaan puhe- ja kiitosteluhommiin. Puhujaksi valikoitunut kiittelikin parhaansa mukaan järjestäjät, kaupungin, lumihiutaleet, sekä kilpailun parhaaksi ikinä. Lopuksi huudatimme lavalle Herman "hemppa" Leungin, joka oli auttanut veistäjiä isosti. Hemppa taisi jopa hieman herkistyä yleisön mylviessä.

Hyvästely voi olla joskus tosi hämmentävää. Eri maiden joukkueet pitivät toinen toistaan tunteellisempia puheita, joista ei kyyneltä, hymyä, Campaita puuttunut. Parhaiten mieleen jäi ehkä Sapporon joukkueen aloittama yhteislaulu, jonka he virittelivät Hempan avustuksella; koko sali lauloi KiotonTyttö-laulua veistojoukkueen liidatessa acappellana. Myös kahden Japanilaisjoukkueen itkun- ja naurunsekaiset jäähyväiset olivat tosi mieleenpainuvat. He taisivatkin olla suurimmat fanimme koko tapahtumassa. Osui ja upposi.

Kun viralliset juhlinnat oli saatu päätökseen alkoi juhlaväki siirtyä seuraavaan puoliviralliseen karkeloon. Huolsimme ennen lähtöä joukkomme ja lahjoimme vielä viimeiset Japanin ystävämme muumikortein.

Sitten suunnistimme -ehkä hivenen hysteerisinä- kohti tutuksi tullutta Dixie Baria. Tunnelma oli jo matkalla varsin hilpeä, mutta kun pääsimme perille oli kyllä perse revetä..

DixieBarin arkea: Tiukkaa kaatoa. Keskellä mestari Masaki Takahashi -a.k.a Silverback.

Duck Lee Koreasta ja Arto Manninen Suomesta.

Rasha, Fran, & Martin hilpeinä.

Mr John Ham oppi Juice Leskisen kravattietiketin.

Authentic Bar Dixie oli täpötäynnä veistäjiä, henkilökuntaa, vieraita ja hienoa tunnelmaa. Tarjolla oli syötävää ja naposteltavaa talon puolesta, sekä tietysti autenttinen valonnopea Dixiepalvelu, joka takasi loppumattomien maljapuheiden jatkon.

Nyt oli viimeinen sauma tutustua Nayoron väkeen ja harjoittaa kulttuurivaihtoa. Olimme varsin tyytyväisiä kilpailuun, suoritukseemme ja elämään, joten lahjoitimme master Silverbackille suomenlippumme. Lippu löysi pian tiensä baarin seinälle.

Dixie Barin henkilökunta löysi annoksen Finlandiaa. Ostimme koko pullon.

Meillä oli aikamoisen hauskaa.

---

Illanvietto jatkui pikkutunneille ja hieman hotellinkin puolelle. Tämä oli kuitenkin ensimmäistä kertaa aivan jees, koska velvollisuutemme oli täytetty. Suomen joukueen veistot oli veistelty ja seuraavana päivänä saisimme aloittaa vapaaherrana elostelun. Luvassa jopa kaksi päivää silkkaa turismia!