Me, seremoniamestarit

Aamu valkeni ja kaupunki heräsi tavanomaiseen, vilkkaaseen arkeensa. Ragnarokkin huoneissa herätyskellot olivat kuitenkin vaiti vielä jonkin aikaa. Saimme ensimmäisen kerran koko reissun ajan nauttia aamu-unisuudestamme. Tosin emme pitkään, sillä 10:30 piti olla jälleen veistoalueella. Tiedossa oli edustustehtäviä juhlallisuuksien muodossa. Veistopaikalta meidät ohjattiin valtavan Taj Mahal-lumipalatsin juurelle, jossa alkoi odotus. Joukkueet ottivat kuvia toisistaan ristiin rastiin ja tunnelma oli kaikin puolin lämmin. Ennen pitkään meidät käskettiin aakkoselliseen järjestykseen ja jonoon palatsin reunustalle. Tästä marssimme tovin odotuksen perästä palatsin edustalla olevalle lavalle torvisoittokuntien ja ylistyssanojen saattelemina. "Finland, the land of thousand lakes, exceptionally good social helthcare and all around good guys...". Edessä oli veistotapahtuman alusta tutuksi tullutta loputtomalta tuntuvaa pönöttelyä ja aplodeerausta.

Hong Kong vei voiton tavattoman omaperäisellä, lohikäärme-aiheisella työllään. Taas. Honkkarin joukkueen tasosta kertoo jotain heidän kilpailumeriittinsä: kansainvälisenä kilpailu on ollut olemassa 39 vuotta, joista team honkkari on osallistunut kilpailuihin 37 kertaa ja voittanut mestaruuden 30 kertaa. Mielestämme merkittävimmät sijoittujat olivat 2. ja 3. joukkue, eli Ruotsi ja Liettua. Tämä lämmitti meitä suunnattomasti, sillä annoimmehan me äänemme juuri näille kahdelle joukkueelle. 4. ja 5. sija menivät Thaimaalle ja Singaporelle.

Ensimmäisen pönöttelytilaisuuden jälkeen siirryimme suoraan seuraavaan vastaavaan. Veistäjien taukotuvassa meitä odotti isokenkäisten lisäksi valtaisan hyvää ruokaa ja ehkä vähän palan painikettakin. Kippis kajahteli kaikilla kielillä, yhdessä ja erikseen. Jahka päivän aloittaneet seremoniat oli lusittu, siirryimme hotellille ja pakkasimme maallisen omaisuutemme kapsäkkeihin ja latasimme laukut Hideakin autoon ja suunnistimme kohti taivaita; Aki nimittäin vei meidät Sapporon legendaariselle mäkihyppytornille. Matka ylös oli näin korkeita paikkoja hyvällä muistaville ukkeleille kohtuu kuumottava. Mutta ne näkymät, voi veljet! Tornin huipulla sijaitsevasta näköalaravintolasta haimme sumpit ja väitteen mukaan Sapporon parhaat pehmis-töötit. Suut makiaina jäimme ihmettelemään sitä aivan päräyttävää maisemaa, joka avauti näköluukkujemme eteen. Keli oli suotuisa ja näimmekin yli 80 kilometrin päässä olevia vuoristoja! Sapporon mäkikotkain pesältä suunnistimme mäen läheisyydessä olevaan Shintolais-pyhättöön, jossa suoritimme ohjeistetun sielunpuhdistusoperaation. Ei vara venettä kaada! Nirvanan saavuttamisen jälkeen Aki heitti meidät takaisin keskustaan ja suuntasi kotiinsa skypetuntia pitämään.

Shintolaisen pyhimysten saattelemana kömmimme takaisin hotellille tuijottelemaan näköradiosta hieman maallisempia asioita. Ilahtuneena ensimmäisestä länkkärille tavanomaisesta rentoutumisriitistä ihmettelimme japanin mitä ihmeellisintä televisiomaailmaa. Kyyneleet silmistä tulvien huutonauroimme todettuamme japanilaisten omalaatuisen otteen mainosmaailmaan. Nippon kazauwa!

Toivuttuamme säihkyvän mainosmaailman aiheuttamista spastisista kohtauksistamme olikin jo aika suunnistaa kohti seuraavia juhlallisuuksia. Tällä kertaa kyseessä oli onneksi epävirallisemmat pidot. Kyseessä oli niinkutsuttu Shabu Shabu - ravintola. Karkeasti suomennettuna se tarkoittaa "lihaa naamaan". Vaivaisen 4000 rahan yksilöhintaan saimme syödä ja juoda ämpäräittäin. Läski lotisi ja iloliemi virtasi. Tämä oli meidän osaltamme viimeinen kerta, kun olisimme samassa tilassa meidän kilpakumppaneiden kanssa ja tunnelma oli kaiken iloisuuden alla jopa hieman haikea. Yhteystietoja vaihdettiin ja tarinaa iskettiin. Poikkesimme illan mittaan myös eräässä australialaisessa sporttibaarissa, jossa törmäsimme Portlandin joukkueen eversti semper-fi Charlieen ja hänen vaimoonsa. Päätimme ottaa yhdet oluet poikkeuksellisen leveähymyisessä seurassa. Viidennen tuopin jälkeen tilasimme taksin ja suuntasimme uuteen majoituspaikkaamme Hideakin lukaaliin. Säästimme kallisarvoista turistiaikaamme ja vähiin huvenneita jenkuloitamme. Tästä vieraanvaraisuuden osoituksesta olemme Hideakille ikuisesti kiitollisia!