Wednesday, February 25, 2015

..Konichiva Nayoro!

Aamulla freesinä tuoremehulle ja kaffeille. No ainakin ne, joille kyseiset tuotteet vielä maistuivat. Edellisen päivän seremoniat ja illan juhlat karisivat silmistä pikkuhiljaa, viimeistään laukkuja rontatessa.


Ehdimme onneksi hyvästellä Puolan veistäjät ja aina sympaattisen Team Smokingin peruspilarit.
Heitettyämme ryönämme takseihin kurvasimme rauhallista kamikazekyytiä rautatieasemalle. Suunta 300km pohjoiseen, jossa uudet koitokset vaanivat..

Sunday, February 22, 2015

Sayonara Sapporo..

8.2. Sapporon viimeiset juhlallisuudet.

Palkintojenjakoseremoniat olivat paikalliseen tyyliin aasiallisen rauhalliset. Seremoniat pidettiin puolustusvoimien rakentamalla eduskuntatalonkokoisella lumilavalla, johon oli kivasti merkattu kulku-urat punaisin kankain. Läsnä olivat kilpailun tuomarit, sponsorit, heidän kisällinsä, sotilassoittokunta, tulkki- & toimittaja-armeija, hyysääjät & duunarit, sekä ihan mukavasti yleisöä.
Kaksi kolmasosa Puolaa ja puoli Suomea saapui paikalle täsmällisesti viimeisellä minuutilla.
Osa meidän possesta tiesi jo tuloksen, osa odotti oravat pimeydestä kurkkien mitä oli tuleman..



TÄTÄ oli tuleman:

Second Prize: Team Finland!

Saturday, February 7, 2015

Neljäs ja viimeinen veistopäivä, Sapporo 7.2.

Viimeinen veistopäivä alkoi rauhallisesti. Linjat oli jo haettu ja loppu oli lähinnä hieromista, paikkaamista ja pienien muutosten suunnittelua. Kerrankin meillä oli aikaa hiukan miettiä riehumisen sijaan, aivo oli kuitenkin jo aika tiukalla kilpailun tässä vaiheessa.


Friday, February 6, 2015

Thursday, February 5, 2015

Toinen Veistopäivä, Sapporo 5.2.

Herätys 7:30 Japanin tunneissa.

Tänäänkin vahvistimme aamiaistamme kotimaisella ruisleivällä. Jotain kiinteää mahaan on saatava.
Päivä sujui erästä mustaa tuntia lukuunottamatta hienosti ja pysyimme aikataulussa, ehkä jopa hiukan sen edellä. Tämä Musta Tunti sattui puolenpäivän jälkeen, kun luulimme tehneemme kaksi ilkeännäköistä virhettä. Onneksi luulo oli kuitenkin turha, sillä löimme leukaa rintaan ja korjasimme virheet hetken perusteellisen pohdinnan jälkeen. Aika näytää muodostuvatko niiden kaiut ongelmaksi.


Wednesday, February 4, 2015

Ensimmäinen Veistopäivä, Sapporo 4.2.

Herätys 8:00. -paikallista aikaa.

10:00 alkoi kilpailun avajaisseremoniat, joihin kilpailijoiden tulisi varmaankin osallistua.
Ruoho- ja soijapitoisen aamiaisen jälkeen marsimme reippaana veistopaikalle Odori Parkiin.
Perillä meitä odotti perinteiset torvisoittokunnat, kunniakansalaiset ja tuomaristo, vain Miss Sapporo jäi ikävä kyllä puuttuumaan. Ohjelmassa oli paljon pönöttelyä, aplodeerausta ja tättärää. 


Seremonioista selvittyämme palasimme takaisin hotellille työkalujen hakuun ja vaatteiden vaihtoon.
(ehdittiin hiukan tätä blogiakin päivittämään)

Sitten ryhdyimme viimein siihen, miksi olimme paikalle saapuneet; Veistämään.

Nousevan Auringon maahan

2.2. Maanantai. 
Sunnuntain hyvin levänneenä ryhdyimme pakkaamaan kapsäkkejämme. Pakkausta, punnitusta ja lisää pakkausta. Kahden aikoihin olimme lähtökuopissa, hyppäsimme Kettubiiliin ja karautimme kohti lentokenttää. 

Helsinki-Vantaan lentokenttä tuntui varsin kotoisalta tällä kertaa. Asiaan saattoi vaikuttaa virka-asuisen Leviathan Markkulan lämmin huolenpito ja olantaputukset. Lähtöselvittelyissä oli perushauskat "miksi teillä on nuo teräaseet" kohtauksensa, mutta pääosin kaikki meni oikein mukavasti. Lopulta hyppäsimme Finskin siiville ja töräytimme taivaalle.

Tuesday, February 3, 2015

Kiitos


Lumenveistoleegiomme on saanut paljon tukea valmistautuessaan käsillä olevaan Japanin matkaan. Haluamme kiittää kaikkia meitä hiljattain auttaneita. Multikiitos Rasha Saidille.

Varusteet ja boogie: VarusteLeka

Media-apu & painotyö: OasisMedia

Työkalut & teräksen salat: Aulis.H, Ismo.I, & Artsan Uljaat

Pahantorjujat: Antti.L, Miksu.A, Rasha.S ja Villis.

Plastinen masterointi ja asennekasvatus: Mari.L

Muotti- & sapluuna-apu: Luksian puumestarit Lasse.M & Vesa.K.

Rahoitusneuvonta & negatiivinen koronkiskonta:VV

Logistiikka: Yksi Hiili ry

JÄRJETÖN TATTIS!

Japaninsessioiden 2015 valokuvat ja tallenteet ovat ottaneet:
Rasha Said
Arto Manninen
Matti Vaskimo
Janne Andberg
Hideaki Mizumoto

Sunday, February 1, 2015

AlpenTrefffen 2015


Kenraaliharjoitukset Vihdissä. Pientä tuntumaa ja sitten reissuun, ajattelimme.
Leviathan Markkula kiisi Helsingistä avuksemme, joten kohtasimme haasteen nelihenkisenä joukkona.

No, eihän tuo nyt ihan pieni harjoitus ollut kuitenkaan. Lihakset tuli kyllä availtua oikein kunnolla.

Loppujenlopuksi ilta sujui aivan hyvin ja pääsimme harjoittelemaan muotoja joita veistämme ensikuussa Japanissa. Veistimme kaksi seinämää kubistista tajunnanvirtaa ja kaksi seinämää plastista lonkeroestetiikkaa. Tulipa siihen loppuun hieman sapluuna- ja nysväysharjoitustakin.

Tapahtuma oli oikein mieluisa tunnelmaltaan, kun Jukka-poikueen ja Anna A:n rytmit tanssittivat yleisöä lumisessa viimassa. Siinä oli kiva veistellä.